Luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin puolesta voi toimia monin tavoin. Yksi helpoimmista teoista on ottaa rennosti, sillä luonnossa pieni sotku on vain hyväksi. Etenkin kaupunkipihoilla vehreät, hoitamattomat laikut tarjoavat hyönteisille, linnuille ja matelijoille tärkeitä levähdys- ja ruokailupaikkoja. Tällaiset laikut muodostavat verkostoja, joita pitkin eliöt voivat liikkua toistensa luo ja päästä lisääntymään.
Toisaalta osa ympäristöistä tarvitsee aktiivista hoitoa. Kaikki perinnebiotooppien luontotyypit, kuten kedot ja tuoreet niityt, ovat uhanalaisia. Umpeenkasvaneiden perinneympäristöjen niittäminen voi palauttaa ne aiempaan avoimempaan muotoonsa. Tällöin monien harvinaistuneet lajit voivat taas palata alueelle ja runsastua.
Kasvispainotteiseen ruokaan siirtyminen ja kahvin juonnin vähentäminen ovat myös tekoja luonnon monimuotoisuuden puolesta, sillä eläinperäisellä ruualla ja kahvilla on suuri merkitys yksittäisen ihmisen luontojalanjäljelle. Yksittäisten kuluttajien valinnat voivat toimia signaalina yrityksille ja vähitellen normalisoida kestävämpää elämäntapaa.
Myös sosiaalinen ja yhteiskunnallinen ympäristövaikuttaminen on kaikkien ulottuvilla. Voimme kannustaa läheisiä ihmisiä luontotekoihin ja puhua luonnon puolesta sosiaalisessa mediassa. Voimme kirjoittaa mielipiteemme lehteen tai lähettää viestin kansanedustajalle. Luontomyönteisten asenteiden ja politiikan tukemisella voi onnistuessaan olla tärkeä merkitys luonnon monimuotoisuuden suojelulle.
Luontotekojen tekeminen ei ainoastaan auta muita lajeja, vaan se voi myös tukea omaa psyykkistä hyvinvointiamme. Tämä hyvinvointivaikutus ei kuitenkaan yleensä synny silloin, jos toimintamme perustuu pelkästään huoleen ympäristön tilasta. Tarvitaan myös niin sanottua rakentavaa toivoa.
Rakentava toivo tarkoittaa kykyä tunnistaa ympäristöongelmat ja niihin liittyvä epävarmuus, mutta samalla uskoa siihen, että omilla ja muiden tekemillä luontoteoilla on merkitystä. Tutkimusten mukaan ihmiset voivat paremmin silloin, kun heidän ympäristötoimintaansa motivoi juuri tämä rakentava toivo – toisin kuin tilanteissa, joissa toiminta kumpuaa pelkästä ympäristöhuolesta.
Tämä herättää kysymyksiä: Miten me ympäristökasvattajina voimme lisätä rakentavaa toivoa eli ihmisten uskoa heidän oman toimintansa vaikuttavuuteen? Miten voimme parhaiten motivoida ihmisiä luontotekojen pariin?
Tutkimusten mukaan keskimääräistä enemmän luontotekoja tekevät ihmiset, jotka pitävät luontoa arvokkaana ja ovat tulevaisuustietoisia. Tulevaisuustietoisuus tarkoittaa muun muassa kykyä tarkastella asioita pitkäjänteisesti, ajatella systeemisesti, olla avoin erilaisille tulevaisuuksille ja välittää muista ihmisistä. Kun pyrimme vahvistamaan näitä valmiuksia ja lisäämään arvostusta luontoa kohtaan, kasvatamme myös halua toimia luonnon puolesta.
On myös mahdollista vahvistaa ihmisten käsitystä heidän toimintansa vaikuttavuudesta. Tätä käsitystä kutsutaan myös minäpystyvyydeksi ja sillä on vahva vaikutus motivaatioon: mitä vahvemmin ihminen uskoo osaavansa toimia, sitä varmemmin hän toimii. Tämä pätee myös moniin luontotekoihin.
Omissa tutkimuksissamme olemme tarkastelleet, miten minäpystyvyys vaikuttaa suomalaisten haluun tehdä toimia luonnon monimuotoisuuden hyväksi. Tulokset osoittavat, että biodiversiteettihuoli kanavoituu biodiversiteettiä tukeviksi kulutusvalinnoiksi ja yhteiskunnalliseksi toiminnaksi erityisesti silloin, kun ihminen kokee, että hänen toiminnallaan on aidosti merkitystä.
Minäpystyvyyttä vahvistetaan parhaiten silloin, kun ihmisille tarjotaan todellisia kokemuksia biodiversiteettiä hyödyttävästä toiminnasta. Tällaista toimintaa voivat olla esimerkiksi perinneympäristötalkoot, niityn kylväminen vanhan nurmikon tilalle tai risuaidan rakentaminen hyönteisten suojapaikaksi – ja sen havaitseminen, kuinka lajirunsaus vähitellen kasvaa näillä alueilla. Myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen esimerkiksi oppilaskunnan tai järjestötoiminnan kautta voi vahvistaa ihmisen kokemusta hänen omista vaikutusmahdollisuuksistaan.
Jokainen meistä voi tehdä luontotekoja, joilla on merkitystä luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa, niin omassa arjessamme kuin laajemmin yhteiskunnassa. Ympäristökasvattajilla on tärkeä rooli siinä pitkäjänteisessä työssä, jolla pyritään lisäämään luonnon arvostusta yhteiskunnassa ja tarjoamaan kokemuksia luontoteoista niille, jotka eivät niihin muuten ryhtyisi.
Henna Rouhiainen
tutkijatohtori
Turun yliopisto, SustainLANG- ja BIODIFUL-hankkeet
