Toisessa työpajassamme syvennyimme sosiaalisen vastuullisuuden teemaan. Vesihuollon sosiaalinen vastuullisuus rakentuu osaavan henkilöstön, hyvän johtamisen sekä asiakkaiden että sidosryhmien luottamuksen varaan. Keskiössä on siis ihminen. Johtamisella on keskeinen rooli vastuullisen toimintakulttuurin rakentamisessa työpaikoilla. Työpajoissa korostettiin oikeudenmukaista, yhdenvertaista ja helposti lähestyttävää johtamista, jossa henkilöstön näkemyksiä kuunnellaan ja yhteistyötä tuetaan aktiivisesti.
Asiakkaiden ja sidosryhmien näkökulmasta vastuullisuus tarkoittaa ennen kaikkea avointa, oikea-aikaista ja ymmärrettävää viestintää. Luottamus vahvistuu, kun vesihuoltolaitokset kertovat avoimesti toiminnastaan niin hinnoittelun perusteista kuin ikävämmistä häiriötilanteistakin.
Sosiaalinen vastuullisuus ei rajoitu pelkästään omaan sisäiseen toimintaan vaan ulottuu mm. hankintaketjuihin asti: materiaalien alkuperän selvittäminen, eettiset toimintaperiaatteet ja läpinäkyvät hankintakäytännöt nähtiin tärkeinä osina sosiaalisesti vastuullista vesihuoltoa.
Työpajan keskusteluista välittyi viesti, jonka mukaan vastuullisuutta voidaan edelleen vahvistaa panostamalla jatkuvaan koulutukseen ja työhyvinvointiin. Erityistä huomiota kiinnitettiin hiljaisen tiedon siirtämiseen kokeneilta ammattilaisilta uusille työntekijöille sekä alan vetovoiman vahvistamiseen esimerkiksi oppilaitosyhteistyön kautta.
Taloudellinen vastuu turvaa tulevaisuuden
Kolmannessa työpajassa keskityimme taloudelliseen vastuullisuuteen. Taloudellinen vastuu saatetaan yksinkertaistaa tarkoittamaan toiminnan pyörittämiseen tarvittavia riittäviä tuloja, mutta työpajan keskusteluissa sen nähtiin tarkoittavan ennen kaikkea kykyä ylläpitää ja kehittää vesihuollon palveluita pitkällä aikavälillä.
Keskeiseksi teemaksi nousi ennakointi. Vesihuollon infrastruktuuri on pitkäikäistä, ja päätösten vaikutukset ulottuvat vuosikymmenten päähän. Siksi investointeja, saneerauksia ja omaisuudenhallintaa täytyy suunnitella pitkäjänteisesti. Korjausvelan kasvattaminen voi hetkellisesti säästää kustannuksia, mutta siirtää samalla ongelmat ja kulut tuleville sukupolville.
Työpajoissa painotettiin myös riskienhallintaa. Taloudellisesti vastuullinen organisaatio tunnistaa toimintansa riskit, arvioi niiden vaikutukset ja varautuu niihin ennakolta. Tämä koskee niin infrastruktuurin kuntoa, kyberturvallisuutta, henkilöstöresursseja kuin muuttuvia ympäristöolosuhteitakin.
Taloudellinen vastuu edellyttää lisäksi avointa viestintää. Asiakkaiden on helpompi hyväksyä investoinnit ja niiden kustannukset, kun niiden tarkoitus ja vaikutukset tehdään näkyviksi. Vesimaksut eivät ole vain käyttömaksuja, vaan keino rahoittaa turvallista juomavettä, toimivaa jätevesihuoltoa ja tulevaisuuden investointeja.
Työpajakeskusteluissa korostui myös yhteistyön merkitys. Kuntien, vesihuoltolaitosten, viranomaisten ja muiden sidosryhmien yhteistyö auttaa löytämään kustannustehokkaita ratkaisuja sekä jakamaan tietoa ja osaamista. Taloudellinen vastuu ei siis tarkoita säästämistä hinnalla millä hyvänsä, vaan resurssien viisasta käyttöä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.