Verohallinto: verovelka kasvoi yli kuusi prosenttia viime vuodesta
Verovelka on kasvussa sekä henkilöasiakkailla että yrityksillä ja kaikissa verolajeissa, kertoo Verohallinto. Yritysten tuloverovelkaa on noin 404 miljoonaa euroa eli kasvua viime vuoden vastaavaan ajankohtaan oli kolme miljoonaa euroa.
Verohallinnon tilastojen mukaan sekä verovelka että konkurssien määrä kasvoivat voimakkaasti vuoden 2025 ensimmäinen vuosineljänneksen aikana. Konkurssihakemuksia Verohallinto teki 57 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2024. Konkurssien määrä kasvaa erityisesti pienien yritysten ja toiminimien keskuudessa.