Vuoden alussa työ- ja elinkeinoministeriö kutsui konsernitoimijansa yhteiseen tilaisuuteen, jossa keskusteltiin keskeisimmistä kasvua ja kilpailukykyä edistävistä toimista. Tammikuinen tilaisuus oli jatkoa aiemmille tapaamisille, joiden tavoitteena oli toimijoiden yhteistyön tiivistäminen ja yhteisen fokuksen löytäminen. Myös ELY-keskusten edustajat pääsivät esittämään näkemyksensä suoraan ministeriölle ja elinkeinoministeri Wille Rydmanille.

ELY-keskuksen uutiskirje 9.5.2025

TEMin konsernitoimijat edistivät kasvua ja kansainvälistymistä yhteisessä tapaamisessa

Vuoden alussa työ- ja elinkeinoministeriö kutsui konsernitoimijansa yhteiseen tilaisuuteen, jossa keskusteltiin keskeisimmistä kasvua ja kilpailukykyä edistävistä toimista. Tammikuinen tilaisuus oli jatkoa aiemmille tapaamisille, joiden tavoitteena oli toimijoiden yhteistyön tiivistäminen ja yhteisen fokuksen löytäminen. Myös ELY-keskusten edustajat pääsivät esittämään näkemyksensä suoraan ministeriölle ja elinkeinoministeri Wille Rydmanille.

Tilaisuus järjestettiin työ- ja elinkeinoministeriön tiloissa Helsingissä. Paikalle oli kutsuttu Business Finlandin, Finnveran, Teollisuussijoitus Oy:n, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n, Geologian tutkimuskeskuksen ja Kansallisen Lääkekehityskeskuksen edustajat sekä TEMin ylin virkamiesjohto. ELY-keskuksia edustivat Varsinais-Suomen ELY-keskuksen Elinkeinot-vastuualueen johtaja Okku Kalliokoski ja Uudenmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Petri Knaapinen.  

Tilaisuudessa keskusteltiin keskeisimmistä kasvusta ja kilpailukykyä edistävistä toimenpiteistä, joita TEMin hallinnonalalla tulisi toteuttaa hallituskauden aikana. Tilaisuuden tavoitteena oli myös kuulla virastojen ja yhtiöiden johdon näkemyksiä niistä toimintamalleista, joiden avulla TEMin konsernitoimijoiden yhteistyötä voitaisiin tiivistää entisestään.  

Tilaisuuden avasi ministeri Rydman, minkä jälkeen kansliapäällikkö Timo Jaatinen avasi teollisuuspoliittisen strategiaa ja valtioneuvoston selontekoa eduskunnalle. Osastopäällikkö Juhapekka Ristola esitteli alustavia ehdotuksia kasvun nostamiseksi ja yhteistyön vahvistamiseksi. Ristola toivoi puheenvuorossaan konsernitoimijoiden välisen tiedonvaihdon paranevan vielä entisestään. Ministeriön puheenvuorojen jälkeen oli jokaisen toimijan vuoro kertoa omista ehdotuksistaan kasvutoimiin ja yhteistyökuvioihin liittyen.   

“Tilaisuus oli ilahduttava avaus TEMin suunnalta ja toivoisimme tällaisia tapaamisia enemmänkin”, sanoo Okku Kalliokoski. “Se konkretisoi yhteisen tekemisen tärkeyttä yritysten kasvun ja kansainvälistymisen puolesta.” Osallistujien yhteinen toteamus oli, että Suomessa osaaminen on maailman huippua ja tutkimus laadukasta, mutta kaupallistamisen suhteen löytyy vielä kehitettävää.  

ELY-keskukselle lähimmät konsernin sisäiset toimijat ovat Business Finland ja Finnvera, joiden kanssa on paljon yhteistä rajapintaa – tiivistä yhteistyötä jatketaan tulevaisuudessakin. Aluehallintouudistus tulee vaikuttamaan tehtävään työhön, sillä tämän päivän ELY-keskukset ovat vuoden kuluttua elinvoimakeskuksia. Elinvoimakeskukset jatkavat ELY-keskusten jalanjäljissä olemalla ketteriä toimijoita ja keskeisiä kumppaneita omilla alueillaan.  

Tilaisuus oli onnistunut ja ilmapiiriltään positiivinen: siellä katsottiin myönteisesti kohti tulevaa. Kasvokkain tapaaminen lähensi konsernitoimijoita sekä toisiinsa että ministeriöön. “Ministeri Rydman valitsi itse spontaanisti istumapaikansa vierestäni ja ehdimme jutella ennen virallisen tilaisuuden alkua ajankohtaisista asioista”, Okku Kalliokoski kertoo.   

Jaa: