Kipsillä toistamiseen käsiteltyjen lohkojen tarkkailu on jo alkanut. Erityisasiantuntija Tuomas Jäntti sekä ympäristöasiantuntija Jenna Bergholm keräävät maanäytteitä. Kuva: Mats Willner.

Maanparannuskipsi on kalsiumsulfaattia, johon on sitoutunut kaksi kidevettä. Sen kemiallinen kaava on CaSO4∙2H2O. Kun kipsiä kuumennetaan se menettää kidevetensä ja muuttuu jauhoksi. Kun kidevedettömään kipsijauhoon lisätään vettä, se saa takaisin kidevetensä ja kovettuu. KIPSI-hankeessa käytettävä maanparranuskipsi on kidevedellistä kipsiä, joka ei kovetu kastuessaan. Sen sijaan se liukenee Ca2+ ja SO42- ioneiksi. Fosfori säilyy entistä paremmin maaperässä ja kasvien käytössä ja maa-aineksen sekä liukoisen fosforin huuhtoutuminen pellosta vähenee jopa 50 prosenttia.

Kipsin teho kestää pellossa noin viisi vuotta. Tämän takia elinvoimakeskus tarjoaa tänä vuonna uusintakipsikäsittelyä niille lohkoille, joille kipsiä levitettiin vuonna 2020. Uusintakäsittely on kiinnostanut viljelijöitä ja yhteydenottoja on tullut paljon.

Rahoitus riittää myös uusille lohkoille

Kipsinlevitystä tehdään vuosittain käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa. Nykyisen levityskauden rahoitus mahdollistaa sen, että kipsiä voidaan levittää sekä uusille lohkoille, että viisi vuotta sitten levitetyille lohkoille. Etusijalla ovat uudet lohkot, joihin kipsiä ei ole aiemmin levitetty.

Ilmainen palvelu

Kipsinlevitys on tehty helpoksi maatiloille. Maatalouskipsi ja sen levitys ovat ilmaisia palveluita yhteiskunnan tukemana viljelijöille, eikä sen takia vaikuta maataloustukiin tai verotukseen. Kipsikuorma tuodaan maksutta pellon laidalle viljelijän kanssa sovittuna aikana ja levitys alkaa mahdollisimman pian kuorman saapumisesta.

Päätös levityksestä tehdään urakoitsijan ja viljelijän kanssa yhdessä. Esimerkiksi sateen takia levitystä voidaan lykätä tuonnemmaksi. Kipsi levitetään peltoon tavanomaisella maatalouskalustolla, useimmiten kostean kalkin tai lannan levitykseen soveltuvalla kalustolla joko sadonkorjuun jälkeen tai keväällä ennen kylvöä. Talvilevitystä ei tehdä. 

Kipsiä levitetään tämänhetkisen rahoituksen puitteissa ilmaiseksi rannikkoalueella Kymenlaaksosta Satakuntaan.

 

Kipsinlevityksen alue

Tutkimustyö jatkuu

Maanparannuskipsin on todettu vähentävän ravinnevalumia tehokkaasti. Kipsin mukana peltoon tulee rikkiä (n. 620 kg/ha), kalsiumia (n. 780 kg/ha) ja hieman fosforia (n. 8 kg/ha). Kipsillä on siis myös lannoittava vaikutus. Kipsin teho pysyy hyvänä, kun maa muokataan heti levityksen jälkeen.

Kipsiä on kokeiltu ja tutkittu lukuisten viljelykasvien kanssa, eikä ongelmia ole esiintynyt. Maanparannuskipsin positiivinen vaikutus on todennettu ravinnevalumamittauksissa ja havaittu maan rakenteessa. Kipsin vaikutuksia eri maakerroksissa on tutkittu myös syvälle peltoon upotettujen sensoreiden avulla.

Kipsin uusintalevityksen seuranta maaperässä ja valumavesien tarkkailu on levityslohkoilla jo aloitettu. Tänä vuonna on tulossa tarkempia yhteenvetoja tuloksista.

Kokoomanäytteet homogenisoidaan ja toimitetaan laboratorioon analyysejä varten. Kuva: Mats Willner.
Palaa uutiskirjeeseen