Rikkakananhirssi (Echinochloa crus-galli) on maailmanlaajuisesti yksi merkittävimmistä ja vaikeimmin hallittavista rikkakasveista. Viime vuosina se on yleistynyt voimakkaasti Suomessa ja myös Etelä-Pohjanmaalta kyseistä kasvia tavataan. Usein tämä vitsaus on tullut ulkomaisten piensiemenien, kuten hunajakukan, maisemaseosten ja öljyretikan mukana. Niin ikään toinen viheliäinen torjuttava, sinipantaheinä (Setaria viridis), on ilmestynyt pelloillemme myös samaa reittiä.
Ulkolaisten linnunsiementen mukana molemmat kasvit ovat levinneet myös lintujen ruokintapaikkojen läheisyyteen. Mahdollisuudet pellolta edelleen leviämiselle ovat moninaiset, kuten hukkakauralla. Eli esimerkiksi sadon mukana siemenkäytössä uusille lohkoille, karjanlannan mukana, tulvavesien kuljettamana ja koneiden sekä maa-aineksen mukana. Tämän vuoksi onkin erittäin tärkeää havaita rikkakasvisaastunta mahdollisimman ajoissa ja rajoittaa kasvien siementämistä. Usein havaitsemisvaiheessa, tähkän ollessa näkyvissä, torjuntakeinoksi jää vain kitkeminen.
Kuten kasvien tunnistaminen yleensäkin myös rikkakananhirssin ja viherpantaheinän tunnistus on helpointa opetella hyvistä kuvista, joissa lajityypilliset tunnuspiirteet on kirjattu kuviin. Tällaisia kuvia löytyy esimerkiksi Ruokaviraston blogeista:
Tunnista ja torju rikkakananhirssi ja viherpantaheinä (Ruokavirasto.fi)
Kananhirssi ja pantaheinä lisääntymässä rikkakasveina (Ruokavirasto.fi)
Ruokaviraston esite tunnistamisesta (pdf)
Molemmilla kasveilla on niille tunnusomainen kukinto, joka yleensä ensimmäisenä kiinnittää huomion. Tarkemmin kasvia tarkastellessa rikkakananhirssille tyypillistä on lehtilavan tyven kielekkeettömyys, kun taas viherpantaheinällä kielekkeen paikalla on karvarivi. Tämä on melko varma tunnistustapa erottaa kyseiset kasvit kielekkeellisistä kotimaisista heinistä. Rikkakananhirssillä varsien alaosat erottuvat punaisina ja ovat litteitä, eivät läpileikkaukseltaan pyöreitä. Usein lahtilavassa on keskellä myös valkoinen raita.
Rikkakananhirssin ja viherpantaheinän torjunta
Varhainen havaitseminen ja mahdollisimman kattava kitkentä ovat avainasemassa torjunnassa. Kitkeminen tapahtuu kuten hukkakaurallakin eli koko kasvi nyhdetään juurineen maasta säkkiin yrittäen välttää siementen varisemista. Säkit hävitetään polttamalla. Torjunnasta erityisen haastavaa tekee siementen itäminen kesän aikana useissa itämisaalloissa. Kemiallisen torjunnan mahdollisuutta kaikkiin itämisaaltoihin ei välttämättä ole, vaikka hukkakaurantorjunta-aineilla on tehoa molempiin.
Niittäminen saa kasvit versomaan voimakkaasti, mikä voi jopa lisätä siementuottoa. Haasteen luo näiden ongelmalajien erittäin runsas, jopa kymmeniin tuhansiin yksilöltä nouseva siementuotto ja siementen pysyminen maassa itämiskykyisenä erittäin pitkään, jopa kymmenen vuotta. Ne kilpailevat viljelykasvin kanssa voimakkaasti typen otosta ja rikkakananhirssillä on todettu olevan myös allelopaattisia vaikutuksia eli se kykenee kemiallisesti estämään muiden kasvien kasvua. Varistamaan päässeiden ongelmarikkojen siemeniä ei kannata muokata syvälle maahan, vaan ne tulisi pyrkiä idättämällä ja torjumalla poistamaan pellon siemenpankista.
Rikkakananhirssin ja viherpantaheinän torjuntaan ei ole velvoittavaa lakia, mutta jokainen tunnollinen viljelijä ymmärtää, että hukkakauraa viheliäisempiä kasveja pelloille ei kaivata. Niiden tarkkailuun, ja löydettäessä torjuntaan, on syytä paneutua tarvittavalla vakavuudella.
