Haastateltavana Uudenmaan elinvoimakeskuksen vesienhoidon asiantuntija Katja Pellikka

Katja tuntee vedet myös pinnan alta. Kuva: Katja Pellikka.

Miten olet päätynyt luonnonsuojelun pariin ja Uudenmaan elinvoimakeskukseen töihin?

Opiskelin limnologiaa eli sisävesien tutkimusta Helsingin yliopistossa, joten vesiasiat ovat kulkeneet mukana sieltä asti. Ennen Uudenmaan elinvoimakeskusta ehdin työskennellä pari vuotta Hämeen ELY-keskuksessa, sitä ennen muutaman vuoden vesistökunnostushankkeissa alueellisessa vesiensuojeluyhdistyksessä (Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry) ja sitä ennen monta vuotta Helsingin kaupungilla tutkijana.  

Vesiensuojelu pitää sisällään paljon erilaisia näkökulmia, joten aina löytyy jotain uutta ja mielenkiintoista. Vesienhoidon edistämistyössä tarkasteltavia näkökulmia ovat esimerkiksi kaavoitus, luonnon monimuotoisuus, ilmastonmuutos ja sen hillintä sekä konkreettiset valuma-alue- ja vesistökunnostukset. 

Mitä työsi pitää sisällään?

Vuoden alusta meitä vesienhoidon edistäjiä siirtyi kolmesta eri ELY-keskuksesta Uudenmaan elinvoimakeskukseen. Toiminta-alueenamme ovat Uudenmaan lisäksi Päijät-Häme ja Keski-Suomi. Yritämme edistää koko alueella vesienhoidon toimenpideohjelmien toteutumista ja niin ollen saada vesistöjä sekä pohjavesiä hyvään ekologiseen tilaan. 

Työtehtäviini kuuluu miettiä niin kuntalaisten, mökkiläisten, vesiosakaskuntien, suojeluyhdistysten, kuntien ja kaupunkien kuin eri järjestöjen ja viranomaisten kanssa sitä, mitkä olisivat parhaat keinot vesistökunnostuksissa ja kuinka ottaa vesistöt huomioon entistä paremmin. Lisäksi ohjaan ja valvon Päijät-Hämeen osalta vesienhoidon avustuksilla toteutettavia kunnostushankkeita ja markkinoin näitä avustuksia sekä tietoomme tulleita muita rahoituslähteitä.  

Osallistun varsin paljon erilaisiin työryhmiin ja vesistökunnostusverkostoihin, joihin pyrin tuomaan vesienhoidon näkemystä. Käyn myös pitämässä esitelmiä ja koulutuksia sekä tiedotan eri kanavilla. 

Meillä on mahdollisuus teettää selvityksiä ja seurantahankkeita ja olenkin päässyt pilotoimaan esimerkiksi vesistövision laatimista. Aiemmin olin mukana vesienhoidon suunnittelussa, mutta sen siirryttyä Lupa- ja valvontavirastoon olen osallistunut vain joidenkin työryhmien työhön. 

Vesienhoitotiimimme on lisäksi aktiivisesti toteuttamassa vuoden alussa alkanutta, EU-rahoitteista, ACWA LIFE -hanketta. Hankkeen yksi kohdealueista on alueellamme sijaitseva Porvoonjoki valuma-alueineen. 

Mistä pidät työssäsi?

Parasta on se, jos saa autettua paikallistoimijoita vesistökunnostusten alkuun, pääsee vaikuttamaan mielenkiintoisten hankkeiden etenemiseen tai löydetään uusia yhteistyömuotoja muiden toimijoiden kanssa. Lisäksi rakastan karttojen kanssa työskentelyä. Mukavaa olisi myös liikkua enemmän vesillä, mutta viime vuosina se ei ole ollut kovin yleistä.  

Mikä on lempipaikkasi Uudellamaalla ja minkä retkivinkin haluat jakaa? 

Uudenmaan ehdottomasti mieluisimmat paikat löytyvät Lohjan suunnalta Lohjanjärven rannoilta, rehevistä lehdoista ja uhkeilta kallioilta. Itse käyn harvoin retkeilemässä ulkoilualueilla ja kannustankin tutkimaan maastokarttaa mielenkiintoisten paikkojen etsimisessä. Lähiseudun metsiköitä tepastellessa saa näkemystä siitä, mitä metsillemme, soillemme ja vesistöillemme kuuluu Nuuksion ja Sipoonkorven ulkopuolella. Mikään ei voita termarikahveja luonnon helmassa. 

Miten jokainen voi edistää vesienhoitoa? 

Kaikki asumme jonkun vesistön valuma-alueella ja onkin silmiä avaavaa tutkailla, että minne oman pihapiirin hulevedet ja kuivatusvedet valuvat. Vesienhoitoa voi edistää arjen valinnoilla ja osallistumalla talkoisiin ja suojeluyhdistysten toimintaan, mutta esimerkiksi myös suosimalla kotimaista kalaa ja lopettamalla puhumisen roskakalasta - särki ja lahna ovat erinomaisia ruokakaloja, maista vaikka. 

Jaa: