Hei,
olen Anne Vänttinen, SavonLuotsi Leader ry:n toiminnanjohtaja. SavonLuotsi Leader ry toimii Enonkosken, Joroisten, Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan kuntien alueella sekä Savonlinnan maaseutualueilla. Leader-työtä olen tehnyt marraskuusta 2016 alkaen, kun minut valittiin silloisen Rajupusu Leader ry:n toiminnanjohtajaksi.
Aiempaa Leader-kokemusta minulla oli projektipäällikön roolissa. Pohjakoulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri, mikä on antanut aika hyvät eväät toiminnanjohtajan tehtävään. Tehtäväkenttäni koostuu hanke- ja yritystukien neuvonnasta, mutta sen lisäksi minulla on operatiivinen vastuu yhdistyksemme taloudesta, henkilöstöhallinnosta, sidosryhmäsuhteista ja kaikesta muusta mahdollisesta. Työkenttä, jossa pitää olla osaamista aika monesta asiasta. Mutta niinhän sitä sanotaan, että työ tekijäänsä opettaa.
Juuriltani olen savolainen ja savolaisuus on kulkenut mukanani koko elämäni opiskellessani, asuessani ja työskennellessäni eri puolilla Suomea. Kohta kymmenen vuotta olen päässyt tutustumaan maaseudun monipuoliseen elämään ja kehittämiseen. Haluan omalta osaltani olla tukemassa pienten yritysten kehittämistä, jotta jatkossakin myös täällä Savossa olisi ahkeria ja menestyviä yrittäjiä. Yhteisöllisyys ja oman alueen arvostus ovat kylien kehittämisen kulmakiviä, jotka näyttäytyvät upeiden hankkeiden muodossa. Vaikka tulevaisuus ei aina näyttäydykään ruusuisena, pyritään pitämään lippu korkealla.
Kotona asustelee vielä mies ja tytär sekä kissa, kaksi poikaa opiskelevat muualla. Työn vastapainoksi rentoudun jumpissa ja hyvien kirjojen parissa talvella, karavaanarina kesällä ja sieni- sekä marjametsällä syksyisin. Keväällä -kuten nyt – nautin seurata luonnon heräämisestä eloon pitkän talven jälkeen. Samoin kuin luonto, minäkin tunnun heräävän talvihorroksesta, kun lumi sulaa, kukat alkavat kukkia ja pörriäiset sekä linnut lentelevät ympärillä.
Hyvää alkavaa kevättä