Jaa: 

Saariston Rengastie on kierrettävissä 8.5.-13.9.

Etsitkö tekemistä kesälomalle? Hyviä uutisia, sillä Saariston rengastien kausi on alkanut! Rengastie on kierrettävissä kauttaaltaan 8.5.-13.9.2026.

Saariston rengastien kiertäminen onnistuu esimerkiksi pyöräillen. Kuva: Juho Kuva, Visit Parainen.

Saariston rengasreittejä kiertää kokonaisuudessaan noin 50 000 henkeä vuodessa. Tänä vuonna kannattaa liittyä kiertäjien joukkoon, sillä Saariston rRengastie täyttää 30 vuotta.

Saariston Rengastiellä reittejä on kaksi: pidempi Saariston Rengastie sekä lyhyempi Pieni Rengastie. Rengasreittejä pystyy kiertämään niin pyörällä, autolla kuin bussilla.

Matkan varrella Saaristotiellä (mt 180) on muun muassa uusi, elinvoimakeskuksen rakennuttama jalankulku- ja pyöräilyväylä, joka alkaa Prostvikin lauttarannasta ja jatkuu kolme kilometriä Nauvon suuntaan.

Yhteysalusreitit, jotka määrittelevät mahdollisuutta kiertää Saariston Rengastien kauttaaltaan, ovat Houtskarin ja Iniön välillä sekä Nauvon ja Rymättylän välillä. Lounais-Suomen elinvoimakeskus huolehtii tästä liikenteestä, kuten saaristoliikenteestä muutenkin.

Vinkkejä Saariston Rengastiellä kulkemiseen löytyy esimerkiksi Liikenteen asiakaspalvelun sivuilta: Miten päin Saariston Rengastie kannattaa kiertää? (palautevayla.fi)

Iloisia kesäretkiä saaristoon!

Palaa uutiskirjeeseen