Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen uutiskirje 18.5.2026
Jaa: 

Lounais-Suomen elinvoimakeskus palveluksessanne

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtaja Ilkka Horelli. Kuva AVI viestintä.

Aluehallintoa koskeva uudistus saatiin vuoden vaihteessa päätökseen ja Suomeen perustettiin valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto ja kymmenen alueellisesti toimivaa elinvoimakeskusta. Uudistuksessa Lupa- ja valvontavirastoon koottiin mm. ympäristöhallinnon tehtäviä, sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviä sekä muita aluehallintovirastoille kuuluneita tehtäviä. Uudistuksen myötä osa aiemmin alueellisesti hoidetuista tehtävistä siirtyi Ruokavirastoon, Kilpailu- ja kuluttajavirastoon ja Traficomiin. ELY-keskuksille kuuluneita tehtäviä koottiin elinvoimakeskuksiin. Uudistus oli välttämätöntä toteuttaa toisaalta palveluiden sujuvoittamiseksi, mutta myös päätösten ja ratkaisujen yhdenmukaistamiseksi.

Lounais-Suomen elinvoimakeskus hoitaa laajasti työ- ja elinkeinoministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön, ympäristöministeriön, maa- ja metsätalousministeriön ja sisäministeriön hallinnonalan tehtäviä Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueella sekä keskitettyjen tehtävien osalta myös laajemmilla alueilla. Palvelemme toimialueemme yrityksiä, organisaatioita ja asukkaita monipuolisesti yritystoiminnan edistämisessä ja rahoittamisessa, maantie- ja saaristoliikenteen tehtävissä, maaseudun edistämis- ja kehittämisasioissa, kalatalousasioissa, ympäristön hyvinvoinnin edistämisessä sekä vesitalousasioissa. Lounais-Suomen elinvoimakeskuksella on toimipaikat Turussa ja Porissa, mutta keskitettyjen tehtävien hoitamista varten henkilöstöä on sijoittuneena 14 paikkakunnalle, aina Kokkolasta Lappeenrantaan ja Helsingistä Rovaniemelle.

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen toiminta on lähtenyt suhteellisen mukavasti käyntiin ja monet tutut palvelut toimivat kuten ennenkin ELY-keskuksissa. Keskitettyjen ja yhdistettyjen tehtävien osalta vielä näin alkumetreillä sovitellaan vielä palvelurakenteita yhteen ja se vie toki oman aikansa. Lounais-Suomen elinvoimakeskus toimii alueellaan yhdessä ja yhteistyössä laajasti erilaisissa sidosryhmäverkostoissa. Elinvoimakeskusten välinen yhteistyö on myös lähtenyt hienosti käyntiin. 

Olemme käytettävissänne, lisätietoa www.elinvoimakeskus.fi

Ilkka Horelli
ylijohtaja

Palaa uutiskirjeeseen

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen uutiskirje 18.5.2026