Yritysten, oppilaitosten, julkishallinnon ja muiden sidosryhmien edustajia kokoontui helmikuussa keskustelemaan Satakunnan meriteollisuuden osaajatarpeista työministeri Matias Marttisen aloitteesta. Tilaisuus liittyi työ- ja elinkeinoministeriön laatimaan Meriteollisuuden osaajatarveselvitykseen, jolla pyritään ennakoimaan ja varmistamaan riittävää osaavan työvoiman saatavuutta meriteollisuuden tarpeisiin.
Ministeri Marttinen toi terveisiä Pohjois-Amerikan matkaltaan ja tähdensi, että suomalaista laivanrakennusosaamista arvostetaan maailman parhaana. Laivatilauksia on nyt poikkeuksellisen pitkälle.
WinNovan rehtori Taina Kivioja kertoi, että oppilaitos on tehnyt suunnitelmia tuoreen Työ- ja elinkeinoministeriön Meriteollisuuden osaajatarveselvityksen pohjalta. Keskustelupaneelissa monien huoli oli, että ehditäänkö riittävällä nopeudella kouluttaa uusia osaajia meriteollisuuden tarpeisiin.
Rauman kaupungin elinvoimatoimialan toimialajohtaja Satu Saarinen nosti esiin, että nuorten pitäisi saada kesätöitä meriteollisuudesta jo yläkouluiästä asti, jotta he saisivat alan kokemusta ja verkostoja alueelta. Näin he todennäköisemmin palaisivat mahdollisten opintojen jälkeen Satakuntaan töihin.
Rauma Marine Constructions Oy:n talousjohtaja Kai Nordman ja Sata Shipbuilding Oy:n toimitusjohtaja Niko Suomela olivat yhtä mieltä siitä, että meriteollisuus tarvitsisi imagon kohotuksen, jotta nuoret kiinnostuisivat alan työpaikoista. Telakoilla tarvitaan laajasti eri koulutustaustaisia osaajia, ei vain hitsareita.
Teknologiateollisuus ry:n Leena Wartiainen kiitteli osuvasti tilaisuuden keskustelua hyvin konkreettiseksi. Toimijat syöttivät monia kehitysehdotuksia ja yhteistyöideoita toisilleen.
Kiitos osallistujille aktiivisesta vuorovaikutuksesta!
Tilaisuus järjestettiin osana Meriteollisuuden osaajatarpeet -kiertuetta. Porin tilaisuus oli kiertueen ensimmäinen. Kiertueen muut tilaisuudet järjestetään Turussa, Tampereella ja Helsingissä. Alueelliset tilaisuudet ovat jatkoa valtakunnalliselle meriteollisuuden pyöreän pöydän keskustelutilaisuudelle.