Maaseudun ajankohtaiset (Pohjanmaa) 30.1.2026
Jaa: 

Maaseudun ajankohtaiset
Pohjanmaa 1/2026

Maatilojen rahoitus

Maatilojen energiainvestoinnit

Investointitukea voidaan myöntää biokaasulaitosten rakentamiseen. Uutta 16.1.2026 alkaen on, että tukea voidaan myöntää myös sellaisiin biokaasuntuotantoon liittyviin investointeihin, joista tuotetusta energiasta enintään puolet myydään markkinoille.

 

Yleistä investointituen hausta

Tämän vuoden myöntövaltuuksia ei ole vielä jaettu elinvoimakeskuksiin. Omalla riskillä on mahdollista aloittaa vireillä oleva investointi ennen tukipäätöksen saamista, mutta koska emme tiedä vielä varojen riittävyydestä, kannattaa odottaa tukipäätös, ennen kuin aloittaa investoinnin. 

Pohjanmaan ELY-keskus on nyt Pohjanmaan elinvoimakeskus

 

Elinvoimakeskukset aloittivat toimintansa 1.1.2026. Valtion aluehallinnon uudistuksessa perustettiin kymmenen elinvoimakeskusta entisten 15 ELY-keskuksen pohjalta. Elinvoimakeskukset hoitavat mm. elinkeinoihin, maaseutuun, liikenteeseen, ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Niiden toiminta perustuu monialaisuuteen, ja tavoitteena on vahvistaa valtion aluehallinnon kehittämis- ja rahoitustoimintaa sekä elinvoimakeskuksissa että alueellisessa kumppanuusyhteistyössä. 

Toimipaikkamme sijaitsevat edelleen Vaasassa ja Kokkolassa. Samat tutut asiantuntijat palvelevat sinua myös elinvoimakeskuksessa. Löydät heidän yhteystietonsa yhteystieto-osiosta osoitteesta maaseutu.fi/pohjanmaa.

 

Tilaa elinvoimaa suoraan ruudullesi – seuraa Pohjanmaan elinvoimakeskusta Facebookissa

EU:n maaseuturahoitusta maatalouteen myöntää vuoden alusta lähtien Pohjanmaan elinvoimakeskus. Seuraa meitä Facebookissa, jotta pysyt kartalla kaikesta, mitä tilallisen tulee tietää tukiin liittyen.

Pohjanmaan elinvoimakeskus Facebookissa

Alkuperäisrotusopimukset

 

Alkuperäisrotueläinten kasvattamissopimusta voi hakea Vipu-palvelussa 17.2. - 12.3.2026. Sopimus on yksivuotinen ja se alkaa vuosittain 1. tammikuuta. 

Sopimuksen voi tehdä Suomen alkuperäisiin eläinrotuihin kuuluvista puhdasrotuisista eläimistä, jotka ovat saaneet puhdasrotuisia jälkeläisiä. Puhdasrotuisella eläimellä tarkoitetaan nautaa, lammasta ja vuohta, joilla on kantakirjatodistus, tai hevosta, jonka rotu Suomen Hippoksen rekisterissä on suomenhevonen tai maatiaiskanoja, jotka kuuluvat Luonnonvarakeskuksen maatiaiskanojen säilytysohjelmaan.
 
Huomioithan uuden eläinten hyvinvointiasetuksen ja sen vaikutukset hevosten osalta sopimukseen. Sopimusehdot varmistuvat, kun valtioneuvoston asetus on hyväksytty helmikuussa 2026, mutta hevosten hyvinvoinnin asetuksesta voit lukea lisää täältä (finlex.fi).
 
Voit kerrata sopimusehdot myös tekemältämme edelleen ajankohtaiselta tietoiskuvideolta.

APR:n sopimusehdot 2026

Jäikö webinaari syysilmoituksesta ja eläintuista välistä?

Ei huolta, löydät materiaalin osoitteesta maaseutu.fi/pohjanmaa. 

Pohjanmaan materiaalit (maaseutu.fi)

Maaseudun ajankohtaiset (Pohjanmaa) 30.1.2026