Maaseuturahoitus tukee vesienhoitoa ja ympäristötyötä Etelä-Savossa
EU:n maaseuturahoituksella on tuettu jo kymmeniä erilaisia hankkeita ympäristö- ja ilmastotoimiin. Maaseuturahoituksen mahdollisuudet tukevat sekä vesienhoitoa että laajemmin maaseudun ympäristö- ja ilmastotavoitteita. Rahoitushaku on jatkuvaa ja hakemuksia käsitellään valintajaksoittain.
Tukea voidaan hakea sekä investointeihin että selvityksiin, tiedottamiseen, koulutukseen ja yhteistyön kehittämiseen. Elinvoimakeskuksen lisäksi rahoitusta voidaan hakea myös oman alueen Leader-ryhmästä.
Tukea voidaan myöntää esimerkiksi yleishyödyllisiin ympäristöinvestointeihin kuten kosteikkoihin tai ennallistamiseen. Monesti ennen varsinaisen investoinnin tekemistä on hyvä selvittää valuma-alueen tilanne laajemmin, jotta toimet kohdistuvat juuri oikeisiin kohteisiin. Viime aikoina erilaiset valuma-alue selvitykset ovatkin yleistyneet. Lisäksi rahoitusta on saatavilla koulutus- ja neuvontahankkeisiin, jotka ovat keskeisiä vesienhoidon osaamisen vahvistamisessa alueella.
Rahoitusta voivat hakea niin yhteisöt, yritykset, kunnat kuin erilaiset kehittäjäorganisaatiotkin, usein myös yhteistyössä. Yhteistyöhankkeilla on erityisen tärkeä rooli silloin, kun pyritään parantamaan valuma-alueiden tilaa kokonaisvaltaisesti osallistamalla maanomistajia sekä alueen muita toimijoita. Nämä mahdollistavat paikallisten ratkaisujen löytämisen erilaisiin ympäristöhaasteisiin.
Kuva: Iida Iho-Halinen/ Maaseutuverkosto
Jäsmystä lisää puhtia ympäristö- ja ilmastotoimiin
Järvi-Suomen maaseudun ympäristö- ja ilmasto-ohjelma (JÄSMY) kokoaa yhteen alueen elinvoimakeskusten ympäristö- ja ilmastotyötä. Ohjelman keskiössä ovat vesistöjen tilan parantaminen, hiilineutraaliuden edistäminen, luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen sekä kestävä ja kannattava maaseutuelinkeinotoiminta. JÄSMYllä on ollut merkittävä vaikutus: alueella on toteutettu lähes 100 ympäristö- ja ilmastohanketta, joista peräti 33 on keskittynyt vesistöjen tilan parantamiseen.
Etelä-Savon vesienhoitoverkoston näkökulmasta maaseuturahoitus ja JÄSMY tarjoavat konkreettisen väylän toteuttaa paikallisia, valuma-aluepohjaisia toimia sekä lisätä tietoa ja yhteistyötä. Vesistöt ovat Järvi-Suomen ohjelman ytimessä, ja niiden hyvä tila on keskeinen alueen vetovoimatekijä myös tulevaisuudessa.