Lapin maaseudun uutiskirje 27.2.2026
Jaa: 

Lapin maaseudun uutiskirje 27.2.2026

 

Lapin elinvoimakeskuksen ajankohtaisia

Lapin kehittämiseen yli 38 miljoonaa euroa – matkailu ja alkutuotanto kärjessä

ELY-keskuksen vuonna 2025 myöntämästä rahoituksesta noin 18,6 miljoonaa kohdistui yritysten kehittämis- ja investointihankkeisiin. Maa-, poro- ja kalatalouden investointeja ja tilanpidon aloittamista tuettiin noin 4,3 miljoonalla eurolla. Kehittämishankkeisiin myönnettiin yli 15 miljoonaa euroa.

Suurin kysyntä yritysrahoitukselle on ollut matkailualalta. Rahoitusta on ohjattu linjauksilla muualle kuin jo vahvoihin matkailukeskuksiin. Avustuksia on myönnetty kehittymässä oleville matkailualueille kuten Muonioon, Pelloon, Kemijärvelle ja Enontekiölle.

Maatiloilla on jälleen uskallusta uusiin investointeihin

Uusien tuotantorakennusten rakentaminen ja olemassa olevien laajennukset ovat olleet muutaman vuoden ajan vähissä niin koko maassa kuin Lapissakin. Loppuvuotta kohden tilanne piristyi ja maatalouden investointitukea onkin myönnetty pienen notkahduksen jälkeen myös uudisrakentamiseen ja laajennuksiin. Lisäksi tuottajat ovat panostaneet eläinten hyvinvointia ja ympäristön tilaa parantaviin investointeihin. Myös energiainvestoinnit, kuten aurinkopaneelit, ovat olleet kysyttyjä.

Elinvoimakeskuksen teemahaut 2026

Yleishyödyllisten ympäristö- ja ilmastoinvestointien hakujaksot vuonna 2026

  • (1.10.2025)- 31.1.2026
  • 1.2.2026- 31.3.2026
  • 1.4.2026-30.9.2026

Maaseudun laajakaistainvestointien hakujaksot vuonna 2026

  • 1.1.2026-30.4.2026
  • 1.5.2026-30.9.2026

Maaseudun vesihuoltohankkeet

Vesihuoltohankkeiden hakujakso vuonna 2026:

  • 1.2.2026- 31.3.2026
Lue lisää (maaseutu.fi)

 

Maksatuksen ajankohtaiset

Päättyikö hankkeesi vuodenvaihteessa?

Elinvoimakeskus suosittelee hakemaan maksuja säännöllisesti. Kuluvan kauden hankkeiden loppumaksuhakemus tulee jättää 4 kuukauden kuluessa toteutusajan päättymisestä.

Maksatuksen asiointisähköposti muuttui

Aikaisempi [email protected] muuttuu Elinvoimakeskus-uudistuksen myötä [email protected]

Logon käyttö elinvoimakeskuksessa

Jos hanke on elinvoimakeskuksen rahoittama, suositellaan, että myös elinvoimakeskuksen logoa käytetään. Suositellaan, että ELY-keskusten aikana (ennen 1.1.2026) rahoituspäätöksen saaneet hankkeet käyttävät jatkossa elinvoimakeskuksen logoa.

Jako- ja printtituotteet kuten esitteet, kynät ja karkit, voi käyttää normaalisti loppuun.

 

Lue viestintäohjeesta (maaseutu.fi)