Jaa: 

Porissa harjoiteltiin logistiikan varautumista

Lounais-Suomen logistiikkatoimikunta järjesti varautumisharjoituksen Porissa 30.10.2025. Harjoituksen osallistui useita eri viranomaistahoja sekä elinkeinoelämän edustajia. Pääpaino harjoituksessa oli alueellisen varautumisen ja häiriötilanteen aikaisen yhteistoiminnan kehittäminen eri toimijoiden välillä kokonaisturvallisuuden näkökulmasta. Harjoitus onnistui erityisesti osallistujien välisen yhteistyön osalta. Sen aikana havaittiin, että häiriötilanteessa eri viranomaiset pystyvät muodostamaan ja ylläpitämään yhteisen tilannekuvan, ja tiedonkulku heidän välillään toimii tehokkaasti.

Valmiusharjoituksessa simuloitiin häiriötilannetta, joka mahdollistaa mukana oleville tahoille varautumissuunnitelmiensa toimivuuden varmistamisen. Harjoituksissa keskityttiin viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteistoimintaan, tilannekuvan muodostamiseen, päätöksentekoon sekä viestintätarpeen selvittämiseen. Harjoituksessa käsiteltiin tilannetta, jossa tärkeä maantien silta oli vaurioitunut niin pahasti, että sitä ei voinut käyttää pariin kuukauteen. Tilanteesta selviäminen vaatii suunnittelua ja yhteistoimintaa eri viranomaisten, elinkeinoelämän, kolmannen sektorin ja muiden toimijoiden välillä. 

Harjoituksen tavoitteena oli: 

  • Harjoitella viranomaisten, yritysten ja muiden tahojen välistä häiriötilanteen aikaista yhteistoimintaa ja tunnistaa yhteistoiminnan tarpeita sekä keskinäisriippuvuuksia 

  • Tiivistää yhteistyötä alueellisten toimijoiden kesken ja tukea verkostoitumista 

  • Kehittää varautumista alueellisen logistiikan häiriötilanteisiin ja riskeihin 

  • Tunnistaa häiriötilanteen vaikutukset alueelliseen ja kansalliseen huoltovarmuuteen 

Valmiusharjoitusten järjestäminen on osa Lounais-Suomen logistiikkatoimikunnan säännöllistä toimintaa. Valmiusharjoitukset ovat keskeisiä ennakoimattomiin tilanteisiin ja kriiseihin varautumisessa. Harjoituksessa osallistujat suorittivat maastotiedustelun ennalta valitulla kriittisellä kohteella. Tämän jälkeen skenaario käytiin läpi pöytäharjoituksena. Harjoituksen skenaarion ympärille oli laadittu tehtäviä eri työryhmille, ja osallistujaorganisaatiot ratkoivat niitä valmiusharjoituksessa käytetyn Häiriöhyrrä-työkalun avulla. Työkalun avulla käytiin keskustelua ja kirjattiin havaintoja muun muassa yhteistyön suunnittelusta, ennakoinnista, tilannekuvan muodostamisesta ja ylläpidosta, johtamisesta sekä viestinnästä harjoituksen esimerkkitilanteen pohjalta.

Harjoituksen tavoitteet saavutettiin hyvin. Häiriötilanteessa eri viranomaiset pystyvät muodostamaan ja ylläpitämään yhteisen tilannekuvan, ja tiedonkulku heidän välillään toimii tehokkaasti. Säännöllinen harjoittelu on kuitenkin tärkeää yhteistyön syventämiseksi ja ylläpitämiseksi. Harjoituksessa tunnistettiin myös toimijoiden välisiä keskinäisriippuvuuksia sekä niihin liittyviä riskejä, joihin on varauduttava. Yhtenä keskeisenä oppina nousi esiin, että häiriötilanteissa johtamisketjun tulee olla selkeä ja kaikkien osapuolten tiedossa.

”Harjoitus oli onnistunut ja sen tavoitteet saavutettiin. Oli hienoa nähdä, kuinka eri viranomaiset työskentelivät yhdessä ja pohtivat tilannetta aktiivisesti ryhmätyöskentelyn aikana. Tällainen yhteistyö on keskeistä varautumisen kehittämisessä”, kertoo Tuovi Päiviö, Logistiikkatoimikunnan johtaja ja liikennevastuualueen johtaja Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta. 

Takaisin uutiskirjeeseen