Loppukesän kääntyessä kohti syksyä kaikkien eläinlajiemme kaikki yksilöt Suomessa joutuvat haastavan kysymyksen eteen: ”Miten selviän hengissä kylmästä, pitkästä ja pimeästä talvesta?” Eri lajeillamme on lukuisia erilaisia talvehtimisstrategioita ja ne vaihtelevat Afrikkaan lentämisestä, lehtikasaan kaivautumiseen tai jopa järven pohjalla humalassa pötköttämiseen. Monilla lajeillamme aikuiset yksilöt eivät talvehdi lainkaan, jolloin talven yli kevääseen hengissä säilyvät ainoastaan muna, toukka tai siemen. Aikuisina Suomessa talvehtiville eläimille yhteistä valituissa strategioissa on, että energiaa pyritään säästämään koska ravintoa on tarjolla niukasti. Viitasammakolla on käytössään hyvin harvinainen ja vähän tutkittu talvehtimiskeino, jonka olemassaolosta harva tietää. Viitasammakko voi jäätyä eli se voi pakastaa itsensä. 

Vain kahden boreaalisen sammakkolajin tiedetään kykenevän selviämään jäätymisestä hengissä. Lajit ovat pohjoisamerikkalainen metsäsammakko (Rana sylvatica) ja Euraasiassa hyvin laajalle levinnyt viitasammakko (Rana arvalis). Sammakkoeläimille tyypillisempi talvehtimiskeino on kömpiä horrostamaan sellaiseen vesistön pohjaan, joka ei jäädy pohjaa myöten. Sulana pysyvässä vedessä talvehtivan sammakon ruumiinlämpö ei laske alle nollan asteen eikä elimistöön näin ollen kohdistu pakkasrasitusta, jossa kudosten nesteet jäätyvät. Pitkään onkin uskottu, että viitasammakkokin todennäköisesti talvehtii vedessä muiden sammakoiden tapaan. Viime vuosina karttunut tutkimustieto viitasammakosta ei kuitenkaan tue tätä käsitystä. 

Jäätymisestä hengissä selviäminen edellyttää mille tahansa elävälle olennolle hyvin pitkälle erikoistunutta elimistöä ja lukuisia fysiologisia sopeumia. Viitasammakoilla on muihin sammakoihin verrattuna poikkeuksellisen suuri maksa sekä kyky tuottaa mm. glukoosia ja glyserolia pakkasnesteeksi, jotka estävät jääkristallien muodostumisen elimistön kriittisiin kudoksiin. 

Viitasammakko on meillä Suomessa varsin yleinen laji. Se esiintyy lähes koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta ja on monin paikoin yleisempi kuin tavallinen sammakko. Viitasammakko ei myöskään karta ihmisen muokkaamia elinympäristöjä kuten turvetuotantoalueita tai talouskäytössä olevia metsäalueita ojineen. Kysymys viitasammakon talvehtimispaikasta on kiinnostava ekologisesta sekä juridisesta näkökulmasta. Viitasammakko kuuluu luontodirektiivin liitteen IV-lajeihin, joiden lisääntymis- ja levähdyspaikat nauttivat aina luonnonsuojelulain hävittämis- ja heikentämiskieltoa. Viitasammakon talvehtimispaikka on itsestään selvästi lain suojaama kohde mutta näiden sijainneista ei ole olemassa juurikaan tietoa tai edes käytettävissä olevaa inventointimenetelmää. 

Viimeaikaiset tutkimustulokset Suomesta, Tanskasta ja Venäjältä ovat vahvistaneet käsitystä, jonka mukaan viitasammakot kaivautuvat koko levinneisyysalueellaan talvehtimaan pääsääntöisesti kivennäismaalle karikkeen sekaan. Vedessäkin talvehtineita yksilöitä on havaittu, joten lajin sisällä lienee plastisuutta talvehtimispaikan valinnan suhteen. Viitasammakon vallitseva talvehtimisstrategia (maalle kaivautuminen) on todennäköisesti sopeuma akvaattisten elinympäristöjen huippupedon eli saukon saalistukseen. Saukosta tiedämme, että se siirtyy talvikaudella saalistamaan pääasiassa vesistöjen pohjissa talvehtivia sammakkoeläimiä, jolloin vesistöissä talvehtiviin puolustuskyvyttömiin sammakoihin kohdistuva saalistuspaine voi olla kova. Metsässä satunnaiseen paikkaan kaivautunutta ja lumen alle jäävää viitasammakkoa on hyvin vaikea minkään petoeläimen löytää. 

Uudenmaan ELY-keskuksen nykyisen käsityksen mukaan talviaikaan ajoittuvien ja vesistöihin kohdistuvien kosteikkokunnostusten ei lähtökohtaisesi katsota aiheuttavan uhkaa talvehtiville viitasammakoille tai niiden talvehtimispaikoille. Pitkällä tähtäimellä esimerkiksi Helmi-elinympäristöohjelmassa toteutettavat kosteikkokunnostukset hyödyttävät myös viitasammakoita tarjoten soveltuvaa kutuympäristöä umpeenkasvun uhkaamissa vesistöissä. 

Teksti:

Ylitarkastaja Tuomas Lahti, Uudenmaan ELY-keskus

Lähteitä:  

Berman ym. 2020: Overwintering and cold tolerance in the Moor Frog (Rana arvalis) across its range. Canadian Journal of Zoology. 

Rooth Janne. 2017. Viitasammakko (Rana arvalis) liikkuminen ja elinpiiri muuttuneessa elinympäristössä. Pro gradu tutkielma. Jyväskylän yliopisto. 

Saarikivi Jarmo. 2024. kirjallinen tiedonanto. 

Vesien- ja luonnonsuojelun uutiskirje 3/2025

Aiemmat Kelluslehdet!