Tässä juttusarjassa esittelemme maaseuturahoituksen parissa työskenteleviä asiantuntijoitamme.


Maaseuturahoituksen parissa työskentelevät asiantuntijat tutuiksi

Tässä juttusarjassa esittelemme maaseuturahoituksen parissa työskenteleviä asiantuntijoitamme.

Tervehdys,

olen Minna Partanen ja olen työskennellyt Kehittämisyhdistys Ylä-Savon Veturilla vuodesta 2014 alkaen. Viimeiset kuusi vuotta olen toiminut toiminnanjohtajana, sitä ennen toimin eri tehtävissä Veturilla.

Olen juuriltani yläsavolainen. Koulut olen käynyt Sonkajärvellä ja Iisalmessa Savonia ammattikorkeakoulussa suoritin kaksi amk-tutkintoa. Työurani olen tehnyt Iisalmessa erilaisissa hanketöissä ennen Veturi-uraa. Paikallista kehittämistyötä olen tehnyt myös Vieremän kunnanvaltuustossa, jossa olin valtuutettuna kolme kautta vuoteen 2021 asti. Olen asunut 20 vuotta Kauppilanmäen kylällä Vieremän ja Sonkajärven rajalla. Kyläyhdistyksessä olen ollut mukana koko sen ajan, tosin viime vuosina enää varajäsenenä. Myös sukuseuran toiminta on lähellä sydäntäni. Toimin ukkini ja isäni jalanjäljissä Rönkköjen sukuseurassa.

Työ Ylä-Savon Veturilla on laaja-alainen ja erittäin monipuolinen. Ketterä muutaman hengen organisaatiomme tarjoaa laajan työnkuvan ja mahdollisuuden kehittyä moniosaajaksi. Hyvä työyhteisö on työssäjaksamisen edellytys ja olenkin onnekas saadessani työskennellä paitsi hyvän ja asiantuntevan henkilöstön, myös osaavan hallituksen kanssa. Olen hallituksen kanssa samaa mieltä siinä, että Leader-yhdistyksessä toimiminen on näköalapaikka ja tässä saa todella osallistua Ylä-Savon kehittämiseen. 

Vapaa-ajalla vietän aikaa perheeni ja koiranpennun kanssa maatilallamme, joka tarjoaa yhdenlaisen työleirin vastapainona tietotyölle. Pää nollautuu kuntoilemalla, luonnossa liikkumalla, lukemalla, siivoamalla ja matkailemalla. Olen onnellinen saadessani työskennellä Ylä-Savossa juurillani lupsakoiden savolaisten ja savolaistuneiden kanssa, mutta myös valtakunnallisen Leader-verkoston parissa. Veturin slogan ”ylpeästi yläsavolainen” kuvastaa asennettani, mutta myös sitä, miten yläsavolaiset kehittävät kotiseutuaan suurella sisulla ja sydämellä.

Minna Partanen

Toiminnanjohtaja, Leader Ylä-Savon Veturi ry
040 760 7173
[email protected]

Palaa uutiskirjeeseen