Jaa: 

Hankkeilla vahvistetaan maaseudun kulttuuritoimijoiden yhteistyötä

EU:n maaseuturahoitusta myöntävät Pohjois-Pohjanmaalla ELY-keskus ja maakunnan viisi Leader-ryhmää. ELY-keskuksen myöntämien kehittämishankkeiden toteutusalue tulee olla laaja. Leader-ryhmät tukevat paikallisia hankkeita Leader-ryhmän toteutusalueella.  

ELY-keskuksesta voidaan tukea kehittämishankkeita, joilla uudistetaan maaseudun palveluja sekä monipuolistetaan maaseutualueiden taloutta. Tavoitteena on yhteistyön, osaamisen lisäämisen ja digitalisaation kautta löytää uusia ratkaisuja erilaisten maaseutualueiden haasteisiin.  Hankkeilla voidaan tukea toimialojen välistä verkostoitumista ja luoda puitteita uusien toiminta- ja ansaintatapojen löytymiseksi. ELY-keskuksen rahoituksella ei tueta yksittäisten tapahtumien järjestämistä vaan tähdätään toimintaan, jolla saadaan aikaiseksi pitempikestoisia muutoksia kulttuurin- ja luovan alojen toimintakenttään. Maaseuturahoituksen hankkeissa ollaan vahvasti tekemässä Pohjois-Pohjanmaan kulttuuri-ilmastonmuutosta ja sparraamassa maakunnan kulttuurikuntoa uudelle tasolle yhdessä toimien.

Kehittämishankkeissa kokeillaan uutta ja tuetaan yhteistä tekemistä 

Luontoympäristön lisäksi kulttuuri – ja vapaa-ajan palvelut ovat merkittäviä pito- ja vetovoimatekijöitä maaseutualueen asukkaille ja siellä vieraileville. Hankkeissa kulttuuri- ja luovien alojen kehittämistä on usein tehty yhteistyössä matkailutoimijoiden kanssa, alueen kulttuurimatkailun palveluita kehittämällä. ELY-keskuksen rahoituksessa maaseuturahaston vuoden 2025 yksi teemoista on maaseutualueiden yhteisöllisyyden edistäminen uusia toimintatapoja hyödyntäen. Kulttuuriperinnön vaaliminen, tapahtumien järjestäminen ja paikallisen kulttuuri-identiteetin ylläpitäminen ovat merkittäviä tapoja maaseutualueiden yhteisöllisyyden tukemisessa. 

Esimerkkejä maaseuturahaston rahoituksella hankkeisiin ja yrityksille

Luova Triangeli –hankkeessa etsitään ratkaisuja maaseutualueiden taiteilijoiden ja kulttuuritoimijoiden ansaintamallien sirpaleisuuteen. Projektissa muotoillaan palveluja, joissa yhdistyvät taiteen tekeminen, kulttuurin tuottaminen ja perinteinen matkailuliiketoiminta, kuten majoitus- ja ravintolapalvelut. Eri tahojen koheesio mahdollistaa parempaa ansaintaa, pitempiä sesonkijaksoja sekä vakiintuneempia alueellisia elinvoimavaikutuksia. Hankkeen erityistavoitteena on matkailusesongin pidentäminen tarjoamalla matkailijoille kulttuurielämyksiä tavanomaisten matkailukohteiden yhteydessä. Hanketta toteuttavat yhteistyössä Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti, Kattilakosken kulttuuriosuuskunta, Oulun kulttuurisäätiö ja Nivala-Haapajärven seutu NIHAK ry

Villa Hymyssä Pyhäjärvellä järjestettiin kulttuuribrunssi musiikkiteemalla. Muusikko Jasso Perälä viihdytti brunssivieraita tunnelmallisilla akustisilla cover-biiseillä ja Villa Hymyn Katja Rönkä loihti pöydän täyteen herkullisia ja ravitsevia brunssiherkkuja. Tapahtumaa tuki Luova Triangeli –hankkeen toiminta. Kuva Luova Triangeli -hanke.

Kulttuuriperintö eilen, tänään ja huomenna - woimaa yhteiskehittämisestä -hankkeessa haetaan yhdessä ratkaisuja kulttuuritapahtumia järjestäviä yhdistyksiä koskettaviin tapahtuma- ja koulutustoiminnan haasteisiin. Hankkeessa uusia ratkaisuja haetaan tapahtumien mm. vapaaehtoistyön, asiakaslähtöisyyden ja markkinoinnin uudistamiseen. Hankkeen keskiössä on Oulaisten Wanhan Woiman päivien ja Haapavesi Folk Music Festivalin tuotantojen kehittäminen yhteistyössä, voimat yhdistäen, sekä toisiltaan että muilta tapahtumilta oppien ja hyviä käytänteitä omaksuen. Kehittämistyö tapahtuu kansainvälisellä, valtakunnallisella, alueellisella sekä paikallisella tasolla. Hankkeessa luodaan uusia älykkäitä strategioita ja siirrettäviä muita maakunnallisia ja valtakunnallisia organisaatioita hyödyttäviä toimintamalleja. Hanketta toteuttavat yhteistyössä Haapaveden Siikalatvan seutukunnan kehittämiskeskus, Haapavesi Folk ry:n ja Weteraanikerho Wanha Woima ry:n

Tukea yrityksille ja paikalliseen kehittämiseen

Yritysrahoituksen tarkoituksena on edistää maaseudun yritysten kehittymistä ja kasvua. Lisätä uusien yritysten määrää, yritysten liikevaihtoa ja työpaikkoja. Tukea voidaan myöntää eri toimialoilla toimiville mikro- ja pienyrityksille maaseutualueilla.  Tukea on saatavissa yritysten investointiin, kehittämiseen sekä maatalouden ulkopuolisen yritystoiminnan käynnistämiseen sekä yhteisömuotoiseen yritysten kehittämiseen kuten yritysryhmille.  

Leader-ryhmät myöntävät rahoitusta paikallisille hankkeille, jotka edistävät maaseudun kehitystä. Tukea voivat hakea yhdistykset, yritykset ja muut organisaatiot, joilla on ideoita kulttuuritoiminnan edistämiseksi.

Uutiskirjeen etusivulle