Tuottajakeskus Living Lab kokoaa valtakunnallista tuottajaverkostoa, jossa tuottajanomaista työtä tekeville on tarjolla verkostotapaamisia, koulutuksia ja mentoritoimintaa. Toiminta on avointa kaikille toimialasta, koulutuksesta ja ammattinimikkeestä riippumatta. Tuottajaverkoston toimintaan toivotaan mukaan osallistujia niin järjestöistä, yrityksistä ja kunnista kuin myös vapaalta kentältä. Osallistuminen on maksutonta.
Olenko minä tuottaja?
Tuotannollista työtä tehdään useilla toimialoilla esimerkiksi tapahtumien, kulttuurin, urheilun, matkailun, median ja järjestöjen parissa. Työnimike, koulutustausta ja työmarkkina-asema vaihtelee. Toimenkuvasta riippuen työtehtäviin kuuluu yleensä organisointia, koordinointia ja järjestelyä. Työnkuva voi myös erota muiden organisaation työntekijöiden toimenkuvasta ja työajoista, tai sitten työtä tehdään itsenäisesti esimerkiksi freelancerina tai yrittäjänä.
Tuottajan työnkuvaan voi kuulua esimerkiksi tapahtumien tai muiden tilaisuuksien suunnittelua ja järjestelyä, projektinhallintaa tai aikatauluttamista, viestintää tai markkinointia, budjetointia, rahoitushakuja tai myyntiä ja muuta tuotannollista työtä.
Tuottajakahveja ja yhteistyöskentelyä
Tuottajakeskus Living Lab järjestää Keski-Suomessa toimintaa koko vuoden ajan, ja tietoa tilaisuuksista löydät hankkeen verkkosivuilta. Seuraava maksuton tapaaminen Keski-Suomessa:
- Yhteistyöskentelyä ma 3.3. klo 9:00-16:00 Jyväskylän Crazy Townilla. Paikalle voi tulla pyörähtämään mihin tahansa kellonaikaan. Tullessasi soita Annalle (0503483351) Crazy Townin sisäänkäynniltä, Kauppakatu 39.
Toiminnan taustalla kehittämishanke
Tuottajaverkosto toiminnan taustalla on ESR+ rahoitteinen Tuottajakeskus Living Lab kehittämishanke. Hanke luo vuosien 2024–2026 aikana valtakunnallisen tuottajakeskusverkoston, sekä sen toiminta- ja organisaatiomallin. Hanke kehittää taide- ja kulttuurialan tuottajaverkoston toimintaa tukien tuottaja- ja välittäjäportaan ammatillista verkostoitumista ja alueellisen yhteistyön kehittymistä.
Hanketta koordinoi Tampereen ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajina ovat tuottajia kouluttavat ammattikorkeakoulut Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Metropolia ammattikorkeakoulu ja Humanistinen ammattikorkeakoulu. Hankkeen yhtenä osapuolena on myös LiveFIN ry.
Lue lisää: sites.tuni.fi/tuottajakeskuslivinglab
Tutustu myös äskettäin julkaistuun Tuottajakeskus Living Labin uutiskirjeeseen (sites.tuni.fi).