Opetus- ja kulttuuriministeriö yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa tiedottivat joulukuussa 2024 luovan talouden neuvottelukunnan asettamisesta, jonka tavoitteena on edistää luovan talouden liiketoiminnan kasvua ja kansainvälistymistä. Luovan talouden neuvottelukunnan toimikausi päättyy 31.12.2030.
Neuvottelukunta toimii luovan talouden liiketoiminnan kehittämisen neuvoa-antavana asiantuntijaryhmänä. Neuvottelukunnan ensimmäisenä tehtävänä on laatia ehdotuksia luovan talouden kasvustrategian tavoitteiksi ja niiden saavuttamista tukeviksi toimenpiteiksi. Strategian valmistelussa hyödynnetään jo olemassa olevia eri alojen kasvusopimuksia sekä luovan talouden kasvun edistämiseksi aiemmin laadittuihin selvityksiin. Kasvustrategia julkaistaan kesäkuussa 2025.
Vision lähtökohta: luova talous on yksi suomalaisen vientitalouden moottoreista
Luovan talouden neuvottelukunta kävi kokouksessaan 24.1.2025 (tem.fi) lähetekeskustelun valmisteilla olevan luovan talouden kasvustrategian visiosta ja tavoitteista. Lähtökohtana kasvustrategian visiossa tulisi neuvottelukunnan jäsenten mielestä olla se, että luova talous on yksi suomalaisen vientitalouden moottoreista. Ilman kansainvälistä liiketoimintaa alalla ei saada aikaan kasvua. Jäsenten mukaan visiossa tulisi näkyä myös tavoite kasvattaa luovan talouden osuutta Suomen kansantaloudessa ja optimoida alan jalostusastetta. Jäsenten mukaan valtion tulisi panostaa nykyistä enemmän aineettomaan arvonluontiin ja luovan talouden kehittämiseen.
|