Turvemaita on aikoinaan kuivatettu järjestelmällisesti ja laajasti. Tavoitteena on ollut tuottaa ruokaa ja raaka-aineita. Turvemaista on meille paljon muutakin hyötyä. Ymmärrys näistä kaikista hyödyistä — ekosysteemipalveluista — on kasvanut. On tullut aika kasvattaa kunnianhimoa, ja etsiä parhaat tavat sovittaa eri tavoitteet toisiinsa. Optimia voidaan hakea nykyistä korkeammasta pohjaveden pinnan tasosta, ja strategisesti valittuja kohteita voidaan vettää kosteikoiksi.
Tänä keväänä Hiilestä kiinni -yhteisö nostaa esiin kosteikkotyötä. Edelläkävijöiden esimerkit, kokemus ja ymmärrys ovat arvokkaita nyt, kun kansallinen ennallistamissuunnitelma on tulossa lausunnoille ja turvemaakysymys vaatii ratkaisuja.
Kuiville jäänyt turve hajoaa. Ojitetuista metsistä ja pelloista ilmaan pääsevä hiili kumoaa ison osan siitä edistyksestä, jota on saatu aikaan fossiilisten polttoaineitten käyttöä vähentämällä. Jatkuessaan turvemaan päästöt uhkaavat estää hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamisen.
Turpeen hajoamista voidaan hidastaa nostamalla pohjaveden pintaa ylemmäs. Osa kuivatetuista maista voidaan palauttaa suoksi vettämällä. Näin perustetut kosteikot suodattavat valumavesiä, puskuroivat tulvia sekä kuivuutta, ja tarjoavat elinympäristöjä monille lajeille.
Maanomistaja ratkaisee mitä turvemaille tehdään. Kysymys on, miten vettäminen saadaan toteutettua maanomistajalle mielekkäällä tavalla, kun tavoitteena on optimoida moninaisia hyötyjä myös muille?
Tehtävä on vaikea, eikä minulla ole tarjota yleispätevää vastausta. Siitä olen varma, että eri puolilla Suomea on jo tehty hyvää työtä. Nyt on oikea aika tutustua sen tuloksiin ja tekijöihin.
Nähdään kosteikoilla,
Harri Hakala
Hiilestä kiinni -yhteisön koordinaattori
Elinvoimakeskusten ilmastoyksikkö
[email protected], +358 50 380 7810
|
