Investointien toteutusajat
Meneillään oleva ohjelmakausi etenee ja 1.1.2023 jälkeen myönnettyjen maatalouden investointitukien toteutusaikoja päättyy tasaisin väliajoin.
Tuettava toimenpide on kokonaisuudessaan toteutettava kahden vuoden kuluessa tuen myöntämisestä.
Elinvoimakeskus voi pidentää määräaikaa hakemuksesta, joka on tehty ennen määräajan päättymistä. Edellytyksenä on, että tuettavan toimenpiteen toteuttaminen on aloitettu määräajassa ja että määräajan pidentämiseen on hyväksyttävä syy. Määräaikaa voidaan pidentää kahdesti enintään vuodeksi kerrallaan.
Mikäli hanke tarvitsee jatkoaikaa, tulee jatkoaikahakemus jättää Hyrrä-asiointipalvelussa ja muutoshakemus tulee jättää ennen tukipäätöksen mukaisen määräajan päättymistä.
Ohje muutoshakemuksen tekemiseen löytyy linkistä alta.
Mikäli hanke ei toteudu, ilmoita myös siitä elinvoimakeskukseen.
|