Pohjois-Savon ilmastokuulumiset I Kesäkuu 2025

Pohjois-Savon ilmastokuulumiset I Kesäkuu 2025

 

Kesä on täällä!

Mennyt kevät on ollut ilmastotyön saralla tapahtumien, tiedon ja työntäyteinen. Kestävyysviestinnän huippuvuoden kolmiosainen ajatuspajasarja keräsi yhteen mukavan määrän osallistujia ja kolme hienoa oivalluttajaa, Pohjois-Savon ympäristödialogisarja alkoi voimalla - viimeisimpänä dialogina kesäkuussa järjestetty herkkä Palokki-dialogi, maakunnallisen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelman viiteen työpajaan osallistui yli 170 ihmistä eri sektoreilta ja Horisontin maalaajat -oppitunti kiersi kuulemassa lasten ja nuorten tulevaisuusajatuksista - vain jokunen tapahtuma mainitaksemme. Tapahtumien lisäksi saimme kolme uutta selvitystä maakunnallisen ilmastotyön tueksi, kun aiemmin keväällä valmistui kaksi ilmastotoimien vaikuttavuusarviointia ja viime viikolla julkaistiin maankäyttösektorin hiilitaseselvitys paikkatietoaineistoineen. Kaiken tämän jälkeen on oikein siirtyä nauttimaan kesästä. Syksyllä taas palataan muun muassa kestävyysviestinnän huippuvuoden päättävässä foorumissa 23.10. Pistäthän päivän jo kalenteriisi!

Rentouttavaa ja iloista kesää!

Saara Karkulahti, Anna Peltosaari, Sonja Lehtomäki ja Tapio Kettunen, Pohjois-Savon ELY-keskus

 

Haluatko opettaa luokallesi ilmastoasiaa ja visioida tulevaisuuksia? Horisontin maalaajat -opetusmateriaalit nyt käytettävissä!

Horisontin maalaajat -materiaalin avulla järjestät mielenkiintoisen oppitunnin, joka pureutuu siihen, miltä muuttuva ilmasto ja elämä Pohjois-Savossa voisi näyttää vuonna 2050 – aina asumisesta ja liikkumisesta ruokaan ja kulutukseen. Tunti yhdistää ilmastotiedon ja luovan työskentelyn. Materiaaleissa seikkaille Ilmastokonkkaronkka -niminen trio, joka perehtyy Pohjois-Savon ilmastopäästöihin ja ilmasto-oloihin vuonna 2050. Oppitunti kehitettiin Sitran Tulevaisuusvalta -ohjelmassa ja sitä testattiin yhdeksässä luokassa, 11-15 vuotiaiden kanssa eri puolilla Pohjois-Savoa. 

Tutustu oppimateriaaleihin täällä (hiilineutraalipohjoissavo.fi)

 

Palokin koskien ennallistaminen on tärkeää luonnon monimuotoisuudelle, mutta myös koko Itä-Suomen elinvoimalle – todettiin ympäristöpäivässä Valamossa

Itä-Suomen ympäristöpäivä keräsi 100 henkilön joukon Valamon luostariin keskittymään luonnon monimuotoisuuden, Itä-Suomen elinvoiman ja Palokin ennallistamisen äärelle. Tilaisuudessa kuultiin historiakatsaus Palokin kalastusmatkailusta aina 1500-luvulta lähtien, asiantuntijapuheenvuoroja ja kuntalaisten näkemyksiä. Tilaisuudessa järjestettiin myös ympäristödialogi, jossa keskustelijat tarkastelivat Palokin koskien vapauttamiseen liittyviä yhteensovittamisen kysymyksiä ja ennallistamisen monialaisia vaikutuksia. 

Lue lisää täältä (hiilineutraalipohjoissavo.fi)

 

Ilmastotoimenpiteiden kustannusvaikuttavuus, osa 1: Vahva ilmastokulttuuri

Pohjois-Savon ilmastotiekartan ja Pohjois-Savon kuntiin suunniteltujen ilmastotoimenpiteiden vaikuttavuutta on arvioitu kahdessa talvella valmistuneessa selvityksessä. Hiilineutraali Pohjois-Savo – vastuullisesti ja vaikuttavasti (HIPOVA) ja Suunnitelmallisen ilmastotyön juurruttaminen Pohjois-Savoon (SISU) -hankkeissa tilatuissa vaikuttavuusarvioinneissa tarkasteltiin, millä toimilla ilmastonmuutosta kiihdyttäviä päästöjä vähennetään eniten ja kustannustehokkaimmin. Vaikuttavuusarvioinneissa tarkasteltuja toimenpiteitä on nyt koottu teemakohtaisesti artikkelisarjaksi. Tässä ensimmäisessä artikkelissa käydään läpi vahvaa ilmastokulttuuria tukevia toimenpiteitä. 

Lue lisää artikkeli täällä (hiilineutraalpohjoissavo.fi)

 

Pohjois-Savon ilmasto-, kiertotalous- ja biotalousryhmä kokoontui

Pohjois-Savon ilmasto-, kiertotalous- ja biotalousryhmä kokoontui kesän korvilla keskustelemaan Pohjois-Savon maankäyttösektorin hiilitaseselvityksen tuloksista sekä kuulemaan ja vaihtamaan ajatuksia ilmastotiekartan etenemisestä. Maakunnan ilmastotiekartan vuotuinen seurantaraportti käytiin läpi kokouksessa indikaattorien ja ilmastotyön esimerkkien avulla. Ilmastoaiheiset kuulumiset kuultiin lisäksi ryhmän uusimmilta jäseniltä Servicalta ja Luonnonvarakeskuksen Suonenjoen tutkimusyksiköltä.

Lue lisää täältä (hiilineutraalipohjoissavo.fi)

 

Pohjoismaiset ratkaisut ilmastonmuutokseen sopeutumiseen esillä Rovaniemellä

Pohjoismainen ilmastonmuutokseen sopeutumisen konferenssi NOCCA 2025 järjestettiin 14.-15.5.2025 Rovaniemellä. Tapahtuma oli osa Suomen ja Ahvenanmaan puheenjohtajuuskautta Pohjoismaiden ministerineuvostossa. NOCCA 2025 -konferenssi keskittyi ilmastonmuutokseen sopeutumisen rajoihin ja mahdollisuuksiin. Tapahtumassa esiteltiin pohjoismaisia sopeutumisratkaisuja ja EU:n sopeutumispolitiikan näkymiä. Isossa kuvassa ilmastonmuutos etenee niin nopeasti, että monet vaikutukset ovat väistämättömiä. Sopeutumistoimilla voidaan kuitenkin lieventää haitallisia vaikutuksia ja vahvistaa positiivisia. Monissa tilaisuuden puheenvuoroissa painotettiin sosiaalisten näkökulmien, kuten hyväksyttävyyden ja heikoimmassa asemassa olevien huomioimista sopeutumistyössä. 

Lue lisää tapahtumasta täältä (hiilineutraalipohjoissavo.fi)

 

Syksyn EAKR- ja JTF-haut ovat auki

Pohjois-Savon liitto on avannut syksyn EAKR ja JTF-haut haettavaksi Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelmasta. Haettavana on EAKR-tukea (Euroopan aluekehitysrahasto) 4,023 miljoonaa euroa ja JTF-tukea (oikeudenmukaisen siirtymän rahasto) kaikkiaan 3,0 miljoonaa euroa. Haut päättyvät 15.10.2025.

Lue lisää hauista täältä (pohjois-savo.fi)

 

Suo, kuokka ja Rautavaara – yleisötilaisuus luonnonhoidosta ja ennallistamisesta Rautavaaralla 24.6.

Rautavaaralla on tunnistettu merkittäviä luontoarvoja – nyt etsitään luonnonhoidosta ja ennallistamisesta kiinnostuneita maanomistajia. Tilaisuus tarjoaa tietoa Rautavaaran luontoarvoista ja Priodiversity LIFE -hankkeen tarjoamista, maanomistajille vapaaehtoisista luonnonhoito- ja ennallistamismahdollisuuksista. 

Lue lisää ja ilmoittaudu täällä (lyyti.fi)
Kuva: Antti Kanninen

 

Kysely pohjoissavolaisille elintarvikealan yrityksille

Miten Pohjois-Savon elintarvikeyritykset voivat varautua ja menestyä ilmastonmuutoksen tuomissa muutoksissa? Kysely kartoittaa yritysten varautumisen tasoa ilmastonmuutoksen vaikutusten suhteen. Vastaamalla autat luomaan hyödyllisen tarkistuslistan ilmastoriskeistä, työkalun, joka auttaa yrityksiä varautumaan ja menestymään tulevaisuudessa. Kysely on osa YAMK-opinnäytetyötä. 

Vastaa kyselyyn täällä (webropol.com)

Kysely itäsuomalaisille pk-yrityksille ilmastonmuutokseen sopeutumisesta ja ilmastoriskien hallitsemisesta

Vastaa kyselytutkimukseen, jossa selvitetään itäsuomalaisten pk-yritysten näkemyksiä siitä, miten yritykset sopeutuvat ilmastonmuutokseen ja kuinka yritykset hallitsevat ilmastoriskejä. Ilmastoriskien tunnistaminen ja niihin varautuminen ovat osa riskienhallintaa ja vastuullista liiketoimintaa. Kyselytutkimus on osa Savonia-ammattikorkeakoulun koordinoimaa Ilmastokriisi – alueellinen sopeutuminen ilmastonmuutokseen -hanketta.

Vastaa kyselyyn täällä (surveymonkey.com)

Pysy kärryillä KiertoKasvu -hankkeen tapahtumista

KiertoKasvu -hanke järjestää tulevana syksynä monta kiinnostavaa ja opettavaista tapahtumaa. Tarjolla on luontojalanjäljen laskentaa, tietoa kiertotalousajatteluun ja kiertotalousliiketoimintaan vaikuttavista toimintaympäristön muutoksista, esimerkkejä kiertotaloutta toteuttavilta yrityksiltä ja alkutuuppausta kohta kiertotaloutta. Kannattaa pysyä kuulolla!

Lue lisää (kiertotaloudella.fi)

Käejjäläki-podcast syventyy savolaiseen lähiruokaan

Millainen jälki sinusta jää yhteiseen ruokaketjuun? Lähde mukaan kuulemaan, kuinka savolainen lähiruoka rakentaa kestävämpää arkea – pellolta pöytään. Käejjäläki on podcast sinulle, jota kiinnostaa lähiruoka, kestävä ruokaketju ja savolainen ruokakulttuuri – niin lautasella kuin pellolla. Sarjassa ääneen pääsevät pohjoissavolaiset tuottajat, yrittäjät ja asiantuntijat, jotka jakavat kokemuksia, näkemyksiä ja tarinoita paikallisen ruoan tulevaisuudesta.

Podcastin löydät täältä (savonia.fi)

 

Luovien alojen kestävyystyötä kokoava Luoto -portaali on nyt julkaistu

Portaalista löytyy alakohtaisia artikkeleita, jotka tarjoavat ajankohtaisen tilannekuvan kunkin alan kestävyystyöstä toimintasuosituksineen ja tapausesimerkkeineen. Kaikille luoville aloille yhteiset artikkelit käsittelevät muun muassa päästölaskentaa, koulutusta ja rahoituksen roolia kestävyysmurroksessa. Resurssipankissa on tarjolla esimerkiksi tallenteita ekologisen kestävyyden peruskoulutuksesta sekä inspiraatiota kestävyystyöhön -luennoista.

 

 

Tutustu portaaliin täällä (luoto.art)

Itä-Suomen yliopisto kansallista kärkeä ilmastoteoissa kestävän kehityksen vertailussa

Itä-Suomen yliopisto säilytti asemansa 200–300 maailman parhaan korkeakoulun joukossa kestävän kehityksen Times Higher Education Impact Ranking -vertailussa. Vertailuun osallistui kaikkiaan yli 2300 korkeakoulua ympäri maailmaa. Parhaiten Itä-Suomen yliopisto pärjäsi ilmastotekojen tavoitteessa, jossa sijoitus oli tänä vuonna 22. 

 

 

Lue lisää vertailusta täältä (uef.fi)

Save the date: 23.10. Kestävyysviestinnän foorumi

Varaa kalenteriisi jo 23.10., sillä silloin järjestetään Kuopiossa suuri kansallinen kestävyysviestinnän foorumi, joka huipentaa Pohjois-Savon kestävyysviestinnän huippuvuoden. 

Lue lisää foorumista täältä (hiilineutraalipohjoissavo.fi)

Ilmastotiekartta konkretiaan: Pohjois-Savon maankäyttösektorin hiilitase selvitettiin

Pohjois-Savon maankäyttösektorin hiilitase selvitettiin toista kertaa tänä keväänä. Selvityksen mukaan maankäyttösektori toimi edelleen hiilinieluna ja metsämaan hiilinielu riitti sitomaan maaperän päästöt ja tuottamaan sektorille nettonielun tarkasteluvuonna 2023. Hiilineutraaliustavoitetta 2035 silmällä pitäen nielun koko kattaisi juuri ja juuri sitomaan alueella tuotetut kasvihuonekaasupäästöt, mikäli päästövähennykset onnistuisivat tavoitellusti. Liikkumavaraa tämän hetkinen hiilinielu ei kuitenkaan jätä, vaan jo yksistään vuosittain vaihtelevat hakkuumäärät voivat pienentää sitä merkittävästi. Maankäyttösektorin hiilitaseselvityksen laati AFRY Management Consulting. 

Lue lisää hiilitaseselvityksen tuloksista täältä (hiilineutraalipohjoissavo.fi)

Hiilitaseselvityksen tuotoksena laadittiin maakunnallinen paikkatietoaineisto, josta selviää hiilitase, hiilivarasto ja maankäyttöluokitus 500 x 500 m ruudukolla. Paikkatietoaineisto on julkisesti saatavilla. 

Paikkatietoaineistoa pääsee tutkimaan täällä (hiilineutraalipohjoissavo.fi)

 

Tilaa Pohjois-Savon ilmastokuulumiset -uutiskirje

Mikäli et ole vielä uutiskirjeen tilaaja, laita kuukausittainen uutiskirje tilaukseen!

Tilaa Pohjois-Savon ilmastokuulumiset -uutiskirje (lue.viestitys.fi)
Jaa: