Ajankohtaiset uutiset Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maahanmuutto- ja kotoutumisasioissa.

28.5.2025

Jaa: 

Ajankohtaista Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maahanmuutto- ja kotoutumisasioissa

Arvoisa kototyötä tekevä,

näin kesän korvalla on hyvä hetki pysähtyä ja tehdä yhteenvetoa ensimmäisen puolen vuoden asioista. Vuosi lähti liikkeelle uuden kotolain voimaanastumisella ja työllisyyspalveluiden uudistuksella. Uudistukset ovat vaikuttaneet työntekoon erityisesti kunnissa, mutta myös muut toimijat ovat päässeet rakentelemaan yhteistyöverkostoja työllisyysalueiden ja kuntien kanssa. Yhteinen tavoite on rakentaa uuden kotolain mukaisista kotoutumista edistävistä palveluista toimiva kokonaisuus asiakkaiden kotoutumisen tueksi.

Merkittävät uudistukset vaativat aikaa, joten työ asiakkaiden palvelupolkujen kehittämisessä jatkuu. Rakenteiden lisäksi uuden kotolain mukaiset palvelut ovat osin vasta muotoutumassa. Esimerkiksi kotivanhemmille ja toimeentulotukea saaville tehtävät palvelutarpeen arvioinnit ja tarjottavat palvelut ovat vielä osassa kunnista alkumetreillä. Monikielinen yhteiskuntaorientaatio puolestaan vaatii vielä kaikkialla työtä, jotta se saadaan asiakkaille tarjolle.

Alkuvuoden osalta erityisen ilahduttavaa on ollut useiden kehittämishankkeiden liikkeellelähtö. Kotoutumiseen ja siihen vahvasti kytköksissä olevaan osallisuuteen liittyviä kehittämiskohteita on tunnistettu ja askel kerrallaan saadaan asioita eteenpäin. Tunne osallisuudesta ja kuulumisesta yhteiskuntaan ovat kotoutumisen syvää ydintä, joiden eteen kannattaa ja pitää tehdä töitä.

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus toivottaa erinomaista kesää kaikille alueen kototyötä tekeville! Meidät tavoittaa myös kesän aikana, joten ole yhteydessä matalalla kynnyksellä.

 

Toivomme tiedonvälityksen olevan kaksisuuntaista, joten pyydämme teitä viestimään aktiivisesti omista tapahtumistanne ja koulutuksistanne kotoutumispalvelut.pohjois-pohjanmaa(at)ely-keskus.fi , jotta uutiskirjeistä tulee mahdollisimman monipuolisia.

Toivotamme antoisia ja mielenkiintoisia luku- ja koulutushetkiä kaikille uutiskirjeen tilaajille!

Terveisin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusten kototiimi

Save the Date: Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maahanmuuton ja kotoutumisen ajankohtaispäivä 8.10.2025

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maahanmuuton ja kotoutumisen ajankohtaispäivä järjestetään Oulussa, Oulun kaupungintalolla keskiviikkona 8.10.2025.

Tarkka ohjelma ja ilmoittautumislinkki julkaistaan myöhemmin.

Varaathan päivän jo kalenteriisi!

Kotoinfot kuntien ja hyvinvointialueiden kotoutumistyötä tekeville

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ovat järjestäneet lyhyitä infoja kotoutumistyötä tekeville. Voit esittää toiveita tänä vuonna infoissa käsiteltäviksi aiheiksi kototiimille kotoutumispalvelut.pohjois-pohjanmaa(at)ely-keskus.fi. Infoista ei tehdä tallenteita, mutta niiden aineistot viedään Kumppanuusalustan Pohjois-Pohjanmaan Kotoutumistyön verkosto -työtilaan.

Merkitse kalenteriin! Aiheet ja ilmoittautumislinkit julkaistaan myöhemmin.

  • To 18.9. klo 8.15-9.45
  • To 13.11. Klo 8.15-9.45
  • To 11.12. Klo 8.15-9.45

 

KELAn uudet Kotoutumisen edistäminen -sivut

KELA on julkaissut uudet Kotoutumisen edistäminen -sivut yhteistyökumppaneiden tueksi. Sivuille on koottu yhteen paikkaan tietoa Kelan roolista kotoutumisen edistämisessä, asioinnin tukemisesta sekä tiedonsaantioikeuksista. Sivulta löydät myös linkit tuleviin ja menneisiin verkkoseminaareihin sekä esitysmateriaaleja ja linkkejä keskeisiin palveluihin. Tutustu uusiin sivuihin:

Valtioneuvoston periaatepäätös demokratiaohjelmasta

Periaatepäätös demokratian ja osallistumisen edistämisestä vuosina 2025–2027 hyväksyttiin valtioneuvoston yleisistunnossa 20.3.2025. Ohjelman toimeenpano on käynnistynyt oikeusministeriöissä. Periaatepäätös ja sen toimeenpanoon liittyvät aineistot:

Periaatepäätöksen valmisteluaineisto

Oikeusministeriö pyysi lokakuussa 2024 sidosryhmien lausuntoja luonnoksesta periaatepäätökseksi ja sitä taustoittavasta aineistosta. Lausuntoyhteenveto ja tausta-aineisto ovat saatavilla valtioneuvoston julkaisuarkistossa (Valto) ja muut valmisteluaineistot oikeusministeriön hankesivulta.

 

Tiedoksi kaksi avoinna olevaa rahoitushakua

Kansalaisjärjestöt voivat hakea valtionavustusta rasisminvastaisen työn kehittämiseen

Etnisiä vähemmistöjä edustavat kansalaisjärjestöt voivat hakea valtionavustusta rasisminvastaisen työn kehittämiseksi vuosille 2025–2026. Valtioneuvoston kanslia on avannut haun 12. toukokuuta.

Avustusta voivat hakea rekisteröidyt yhdistykset, rekisteröidyt säätiöt ja muut yleishyödylliset yhteisöt.

Haun painopisteet:

  • Rasismia kohtaavien yhteisöjen tukeminen
  • Rasisminvastaisen vaikuttamistyön vahvistaminen
  • Rasisminvastaisten toimintamallien kehittäminen

Avustus myönnetään täysimääräisenä, eli omarahoitusosuutta ei vaadita. Valtionavustushakemus tulee jättää viimeistään 30.6.2025 klo 16.15.

Lisätietoja:

Terveyden edistämisen määrärahan vuoden 2026 haku on auennut

Terveyden edistämisen määrärahan vuoden 2026 haku on auennut. Hakuaika on 12.5.–13.6.2025.

Määrärahalla tuetaan kunnissa toteutettavaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintaa sekä toimintaa, jota kunnat, hyvinvointialueet ja järjestöt toteuttavat yhdessä.

  • Toiminnan tulee kohdentua lisäämään väestön kriisinkestävyyttä vahvistamalla arjen toimintakykyä, yhteisöjen toimivuutta sekä joustavuutta toimia nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Toiminnalla tulee vähentää väestöryhmien ja alueiden välistä eriarvoisuutta hyvinvoinnissa ja terveydessä.
  • Toiminnan tulee tukea Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen 2030 – valtioneuvoston periaatepäätöksen toimeenpanoa.

Lähetä hakemus viimeistään perjantaina 13.6. klo 16.00 Haeavustuksia.fi-palvelun kautta THL:ään.

Lisätietoja:

Blogi: Yhteisen pöydän ääreen

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tehtäviin kuuluu hyvien väestösuhteiden edistäminen. Kotoutumista edistävää työtä tekevät tiimiläiset pohtivat: ”Onnistuisiko esimerkiksi maahanmuuttoon, syrjintään tai rasismiin liittyvä keskustelu kiihkottomammin, jos useasta eri suunnasta maailmaa katsova pöytäseurue kokoontuisikin lähtökohtaisesti jonkin heitä yhdistävän asian ääreen?”

Lue blogi

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kotoutumistyön alueellinen uutiskirje

Kotoutumistyön uutiskirje ilmestyy joka kuukausi. Jos sinulla on tiedotettavaa kotoutumistyöhön liittyvästä toiminnasta, tilaisuuksista tai materiaaleista, ota yhteyttä

[email protected]

Jos et vielä ole tilannut uutiskirjettä, voit tehdä sen alla olevasta linkistä. Linkkiä voi jakaa eteenpäin.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Veteraanikatu1, PL 86, 90101 Oulu
www.ely-keskus.fi/pohjois-pohjanmaa

Kainuun ELY-keskus, PL 115, 87101 Kajaani
www-ely-keskus.fi/kainuu

© ELY-keskus